top of page

SIELUNPUU

​

Miksi Sielunpuu?


Termi Sielunpuu viittaa sellaiseen ajattelutapaan, jossa ihmisen ulkoinen käyttäytyminen heijastaa näkymättömällä, sielullisella tasolla olevia rakenteita. Tässä maailmankuvassa ihminen on ensisijaisesti ikuinen sielu, toissijaisesti ulkoinen keho. Myös mieli ja tunteet ovat enemmän kehoon kuin sieluun sidottuja olemuspuolia.

​

Puu on rakenteeltaan fraktaali. Siinä on yksi runko, josta haarautuu suuria oksia ja juuria, jotka edelleen haarautuvat pienempiin oksiin. Samankaltainen rakenne nähdään esimerkiksi mereen virtaavissa joissa, jotka sisämaassa jakautuvat aina pienempiin joenhaaroihin. Ihmisen elimistössä keuhkot ja verisuonet muistuttavat puun rakennetta ja kaikki tuntevat sukupuun, joka ajassa taaksepäin mentäessä leviää aina vain laajemmalle.

​

Puu kuvastaa myös ihmislajin esoteerista, sisäistä rakennetta. Yksittäiset ihmiset ovat kuin puun lehtiä, jotka äkkiseltään katsottuna vaikuttavat olevan toisistaan erillään. Kaksi lehtä kuitenkin kasvaa samasta oksan haarasta, joka taas kasvaa samasta oksasta kuin toinen haara. Samoin näennäisesti erilliset ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa "sielunpuun" oksanhaarojen kautta. Lehteä lähimpänä olevat pienet oksat kuvastavat lähimpiä sielusukulaisuussuhteita, puun runko kuvastaa Ykseyttä, joka lopulta liittää kaikki sielut ja ihmiset yhteen.
 

puu1.jpg
puu6.jpg
bottom of page