SYDÄN JA SYDÄNTIETOISUUS

 

Ajattelemalla ei voi käsittää ajattomuutta, jossa ei ole alkua eikä loppua. Ajatuksen kautta et myöskään saavuta ykseyden kokemusta toisen ihmisen tai luontokappaleen kanssa. Toisin sanoen, jos koet hetkellisesti olevasi yhtä kumppanisi tai vaikka näkemäsi maiseman kanssa, tuona hetkenä olet yhteydessä sydämeesi, et mieleesi.

On tärkeää ymmärtää, että ajatukset, tunteet ja kehon tuntemukset ovat alisteisia Sydämessä olevalle ykseystietoisuudelle. Kun en ole yhteydessä sydämeeni, uskon kehon, tunteiden tai ajatusten määrittelevän sen, kuka olen. Kun pääsen sydäntietoisuuteen, näen missä määrin nuo ajatukset ja tunteet ovat totta ja mitkä niistä ovat täysin valheellisia.

Sydän on Elämänpuun keskus, se on keskellä puun runkoa. Juuri tästä keskuksesta käsin voimme ymmärtää, että kaikki oksanhaarat ja lehdet ovat osa tätä samaa ykseyttä. Sydän, kuten kaikki muu, ilmenee fraktaalimaisesti monilla tasoilla. Jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen sydänkeskuksensa, joka yhdistää hänen eri osansa yhdeksi. Samoin jokaisella ihmisyhteisöllä on yhteisöllinen sydän, kansalla kansan sydän ja koko ihmiskunnalla yhteinen kollektiivinen sydän. Koko aurinkokunnan sydän on aurinko, josta kaikki planeetat saavat elinvoimansa.

Myös sydän vaikuttaa varsin dualistiselta, kun sitä analyyttisesti katsotaan. Sanoisin, että sydän on todellakin dualistinen päällisin puolin, koska se on jakautunut feminiiniseen ja maskuliiniseen sydämeen. Fyysisellä tasolla tämä ilmenee laskimon ja valtimon yhdeistyössä, hieman syvällisemmässä mielessä siinä, kuinka sydän tasapainottaa mieltä ja tunteita.

Pinnallisin taso sydämestä on fyysinen elin, joka pumppaa happea veren mukana kaikkialle elimistöön. Tässä sydän tekee yhteistyötä keuhkojen kanssa; ne sijaitsevatkin kehossa aivan samalla alueella. Keuhkot vetävät sisään happea ja hengittävät ulos hiilidioksidia, päinvastoin kuin puut, jotka ottavat hiilidioksidia sisään ja "puhaltavat" ulos happea. Näin toimii hienosti yhteistyö ihmisen sisäisen "keuhkopuun" ja ulkoisen kasvipuun välillä. Sydän "hengittää" sisään vähähappista laskimoverta  ja "puhaltaa" ulos happirikasta valtimoverta. Se välittää keuhkojen tekemän työn koko kehon hyödyksi.

Näin siis sydän ja keuhkot hoitavat tasapainoa sisäisen ja ulkoisen välillä, ne huolehtivat yhteydenpidosta sisäisen ja ulkoisen maailman välillä. Samoin sydänkeskus energeettisesti huolehtii tasapainosta sisäisen ja ulkoisen, samoin kuin feminiinisen ja maskuliinisen välillä.

Missä mielessä sydän sitten on dualismin tuolla puolen? Vastaus on, että ei missään mielessä. Mielihän ei ymmärrä ykseyttä. Siksi ykseys tavoitetaan vain kokemuksen, sydäntietoisuuden kautta. Tälllä hetkellä luet sanoja, jotka toimivat täysin mielen tasolla ja ovat siksi dualistisia. Sanat eivät voi siis kuvat ykseyttä, mutta ne voivat auttaa ymmärtämään kaksinaisuutta, siis dualistisuutta ja siten auttaa erottamaan sen jostakin muusta.

Ollessasi täysin sydäntietoisuudessa, et koe vastakohtaisuuksia. Et koe ristiriitaa mielen ja tunteen välillä, et ajattele menneisyyttä ja tulevaisuutta vaan olet täysin NYT-hetkessä (joka on Ajanpuun sydän). Oikeastaan et edes "miellä" olevasi sydäntietoisuudessa, koska silloin kokisit olevasi poissa jostain muusta tietoisuudesta (joka olisi sydäntietoisuuden dualistinen vastakohta). Sydämen tilassa sinä / minä vain olet / olen.

Voiko sydäntietoisuuden sitten saavuttaa muuta kuin ohikiitävinä oivalluksen hetkinä? Emme voi välttyä näkemästä ja kokemasta kaksinaisuuden maailmaa ympärillämme, mutta voimme oppia säilyttämään sydämen kipinän kaiken taistelun ja vastakohtaisuuden taustalla. Pelkästään rikas vuorovaikutus ihmisten kesken vaatii dualistisuuden läsnäoloa, mutta jos olemme ankkuroituneet sydämeemme, emme menetä omaa taspainoamme, omaa voimaamme, tunneheilahduksien tai ulkoisen maailman ilmiöiden vuoksi.

SISÄINEN LAPSI

"Tulkaa lasten kaltaisiksi". Me kaikki olemme joskus olleet lapsia. Luonnollisessa, terveessä ympäristössä lapsi saa kaiken mitä tarvitsee ja hän saa ilmaista itseään vapaasti. Terve lapsi ilmaisee aidosti ja esteettömästi tunteitaan ja tarpeitaan, hän myös ilmaisee ja ottaa vastaan rakkautta, peittelemättä ja selittelemättä. Mikse me emme aikuisina voi toimia samoin?

Tosiasia on se, että hyvin harvoin lapsi saa varttua tällaisessa ideaalisessa ympäristössä. Useimmiten lapsen kaikki tarpeet eivät saa täyttymystä, eikä lapsella ole täydellistä vapautta olla oma itsensä. Puutteet, rajoitukset, kiellot, rangaistukset ja muut lapsen luonnollista olemista rajoittavat tekijät iskostuvat pikku hiljaa keinotekoiseksi sisäiseksi uskomusjärjestelmäksi, josta tulee lopulta aikuisen ihmisen "todellisuus". Sisäinen ohjelmointi asettaa meille monenlaisia pakotteita, rajoitteita, sääntöjä... Hyväksymme nämä osaksi todellisuuttamme, koska koko yhteiskuntamme rakentuu pitkälti samankaltaiselle uskomusjärjestelmälle.

Henkilökohtainen parantuminen on pitkälti yhteyden palauttamista omaan "lapsi-minään" eli sisäiseen lapseen. Se tarkoittaa, että tunnistat sisäisen lapsesi tarpeet ja oivallat miten nykyiset aikuisen maailman ahdistukset liittyvät tuon lapsen hätään. Kun opit tunnistamaan nämä sisäisen lapsen tarpeet ja tuomaan ne tietoisuuteesi, voit alkaa purkamaan keinotekoisia ohjelmointeja itsestäsi. Opit myös hyväksymään ne traumaattiset kokemukset joita lapsuudessasi / nuoruudessasi kävit läpi.

Monet lapsuuden traumat liittyvät tavalla tai toisella seksuaalisuuteen. Tämä on ymmärrettävää, koska lapsi on lähtökohtaisesti sukupuoleton. Lapsella ei ole taipumusta  nähdä maailmaa polariteettien kautta, hän ei luontaisesti näe ristiriitaa naisten ja miesten, sisäisen ja ulkoisen, näkyvän ja näkymättömän välillä. Hän omaksuu tällaiset ajatukset vanhemmiltaan ja sosiaalisesta ympäristöstään - jotka taas ovat perineet ne edellisiltä sukupolvilta.

Murrosikä edustaa ihmisyksilön elämässä Elämänpuun jakautumista. Saapuessaan murrosikään, lapsi toistaa ns. "perisynnin" lähtiessään kapinoimaan vanhempiaan vastaan ja halutessaan kiihkeästi tutkia seksuaalisuuden ja kaksinaisuuden maailmaa. Tätä pidetään luonnollisena, mutta nähdäkseni tämä yksilökehityksen malli toteutuu ihmiskunnassa vain niin pitkään, kunnes kollektiivisesti vapaudumme perisynnistä - käytännössä siitä syyllisyydestä ja häpeästä joka liittyy dualismin syntyvaiheisiin.

Parantuminen ei kuitenkaan tarkoita paluuta lapseksi. Terve ja hyvinvoiva aikuinen elää elämässään todeksi sisäisen lapsen luontaisia tarpeita ja unelmia, hyödyntäen aikuisena oppimiaan tietoja ja taitoja, joiden avulla hän tuottaa itselleen ja ympäristölleen uutta elämänrikkautta.

RAKKAUS

Rakkaus on energia, joka pitää universumin koossa. Ihmisen elämän keskeisimpiä tarkoituksia on oppia rakastamaan ja olemaan rakastettu.

Rakkaus on pilkottu palasiin, joiden keskellä on vaikea hahmottaa sen alkuperäistä olemusta. Jos tiedostetaan, että kaikki on alunperin ollut Ykseyttä, silloin Rakkaus voidaan nähdä tuon Ykseyden perusolemuksena. Rakkaus on Yksi. Kun Ykseys on pilkkoutunut osiin (mikä on mahdollistanut kaiken sen monipuolisen rikkauden jota maailmassa näemme), Rakkaudesta on tullut havaintomaailmassamme se voima, joka pyrkii palauttamaan meidät takaisin Ykseys-kokemukseen. 

Meillä on tarve määritellä erikseen monenlaisia rakkauksia; seksuaalinen rakkaus, rakkaus vanhemman ja lapsen välillä, rakkaus luontoa kohtaan jne. Rakkaus on kuitenkin aina Yksi - voimme vain toteuttaa sitä monenlaisissa yhteyksissä.

Rakkaus liittyy joka tapauksessa vahvasti seksuaalisuuteen, varsinkin jos ymmärrämme seksuaalisuuden kaikkien vastakohtien väliseksi vetovoimaksi. Olemme jakaneet maailmamme lukemattomiin vastapareihin, mutta koska tuo maailma kuitenkin perimmiltään on jakamaton, havaitsemme ja koemme kaikkien vastaparien pyrkimyksen yhtyä toisiinsa. Koko materiaalisen maailmamme olemassaolo pohjautuu siihen, että atomin keskellä positiivisesti varautunut protoni vetää puoleensa sitä kiertävää negatiivista elektronia. Jos ei näin olisi, mikään atomi ei pysyisi kasassa eikä mitään ainetta olisi.

On kuitenkin hyvin rajoittunutta samaistaa Rakkaus miehen ja naisen väliseen fyysiseen vetovoimaan. Emme saavuta Ykseyden kokemusta yhtymällä toiseen ihmiseen, vaan saattamalla  yhteen sisäisen miehen ja naisen, samoin kuin sisäisen lapsen ja ulkoisen aikuisen. Toisen ihmisen rakastaminen on sisäisen todellisuuden heijastamista ulos; toisiaan rakastavat ihmiset auttavat toisiaan kokemaan Rakkauden itsessään. Parisuhteessa seksi on luonnollinen ja luova tapa vahvistaa tätä kokemusta.

Sanotaan, että mies tarvitsee naista ja nainen tarvitsee miestä. Tämä on tavallaan totta, mutta tuo totuus tulee ulottaa paljon naisen ja miehen fyysistä olemusta syvemmälle. Lisäksi tarve voi varsinaisesti olla olemassa vain puutteen seurauksena. Terveessä yhteisössä ihmiset saavat lapsesta asti kokea rakkautta kaikin tavoin, eikä heille näin synny puutteen ja siten tarpeen tunnetta, seksuaalinen vetovoimakin on vain sitä, vetovoima. Terve ihminen ilmaisee ja vastaanottaa rakkautta vapautuneesti ja esteettömästi, kuin pieni lapsi.
 

 

JUMALA, SAATANA JA PERISYNTI

Sana Jumala merkitsee hyvin erilaisia asioita eri ihmisille, riippuen heidän uskonnostaan, kasvatuksestaan, kulttuuriympäristöstään jne. Monille meistä tämä käsite on tuttu kristinuskosta ja Raamatusta, mutta jopa tämän uskonnon sisällä Jumala määritellään monin tavoin. Jos sanotaan että Jumala on kaikkialla samanaikaisesti, silloin ei puhuta dualistisesta jumalasta: Se, joka on kaikkialla, ei tunne vastavoimia. Jos taas jumala personoidaan ihmisen kaltaiseksi hahmoksi, joka taistelee Saatanaa vastaan, hän on vahvasti dualistinen. Samoin hän on sitä, jos hän välillä tuomitsee ja välillä palkitsee, kuten Vanhan testamentin jumala tekee.

Ihmisen "lankeaminen" kaksinaisuuteen kytkeytyy vahvasti Paratiisin tarinaan. Tämä tarina ei ole alunperin raamatullinen, vaan on peräisin vanhemmista luomiskertomuksista, kuten sumerilaisilta ja egyptiläisiltä. Tämä ns. "perisynti" tarkoittaa sitä, että ihminen valitsi maailman näkemisen ja kokemisen vastakohtien kautta. Käytännössä tämä tarkoitti Jumalan vastustamista, koska ennen "lankeamista" Jumala ei sisältänyt mitään vastakohtaisuutta.

Itse asiassa voidaan sanoa, että vasta tämän valinnan kautta ihminen alun alkaen syntyi. Dualistisuus määrittelee ihmisen - ja ihminen dualistisuuden. Niinpä myös Jumalan ja Saatanan vastakkaisuus on ihmisen määritelmä. Näin ollen sekä Saatana että Jumala (Saatanan vastakohtana) ovat ihmisen luomuksia.

 

Tarkoittaako se, että he / ne eivät ole todellisia? Todellisia? Mikä on todellista? Yleensä kun ihminen määrittelee jotain todelliseksi, se tapahtuu nimenomaan kaksinaisuuden kautta: Jokin asia on todellinen, koska se voidaan erottaa siitä mikä ei ole todellista. Materialistille se tarkoittaa, että todellista on se, minkä voi aisteillaan havaita ja epätodellista on se, mikä on aistien ulottumattomissa. Tämä on hyvin dualsitinen määritelmä todellisuudelle, mutta näin yleensä ajatellaan.

Niinpä yleisen ajattelun mukaisesti voitaisiin sanoa, että Jumala ja Saatana, ja samalla Hyvä ja Paha, Valo ja Pimeä, ovat todellisia. Näin siitäkin huolimatta, että monet pitävät vain toista näistä vasakohdista todellisena - he eivät silloin ajattele, että jonkin asian määrittäminen todelliseksi epätodellisen vastakohdan kautta vaatii myös tuon vastakohdan olemassaoloa!

Sydäntietoisuudesta käsin ei enää määritellä todellisuutta epätodellista vasten, vaan sellaiset väitteet kuin "Kaikki on todellista" ja "Kaikki on epätodellista" menettävät merkityksensä - niistä jää jäljelle vain "Kaikki ON". Alat toteuttaa omaa olemassaoloasi ja sitä kautta luoda todellisuutta, jossa mikään ei ole epätodellista - vaikka loppujen lopuksi kaikki on, mutta sillä ei ole mitään "todellista merkitystä". Merkitystä on vain sillä, että olet.


KRISTUS

Sydäntietoisuutta kutsutaan myös kristustietoisuudeksi. Käsite Kristus samaistetaan vahvasti kristinuskoon ja Jeesus-nimiseen ihmiseen (jonka nimi kuitenkin oikeasti oli Jeshua Ben Josef). Kun puhutaan kristustietoisuudesta tai kristusmyytistä, kysymys ei ole kuitenkaan kristinuskosta sen enempää kuin Jumalasta puhuttaessa. Lyhyesti Kristus on inhimillisen tietoisuuden tila, joka asettuu kaksinaisuuden vastakohtien väliseen neutraaliin keskipisteeseen, "kultaiseen keskitiehen" tai kultaiseen sydämeen.

Kristityt korostavat avautumista Jeesukselle. Tämä saattaa johtaa ajatukseen, että meidän pitää seurata 2000 vuotta sitten elänyttä ihmistä ja jotenkin palvoa häntä. Sydäntietoisuuden täytyy kuitenkin olla saavutettavissa myös niille, jotka eivät tunne kristinuskoa tai joille Jeesuksesta on opetettu negatiivisella tavalla. Jeshua ei tarkoittanut, että häntä ihmisenä (edes ihmiseksi ilmentyneenä Jumalana) palvottaisiin, vaan että seuraisimme hänen esimerkkiään ja avautuisimme kristustietoisuudelle. Tätä avautumista voi hyvin tukea Jeesuksen opetuksiin tutustuminen, mutta muutakin kautta samat oivallukset voi saavuttaa.

Jeshua puhuu nykyihmiselle hollantilaisen Pamela Kribben kautta (www.jeshua.net). Näissä kanavoiduissa viesteissä maailmaa ja ihmisyksilön elämää tarkastellaan sydäntietoisuudesta käsin ja tuetaan lukijoita omalla polullaan kohti sydäntietoisuutta, kultaista sydäntä. Jeshuan opetusten keskeinen sisältö on julkaistu myös näillä sivuilla!

Kulta tässä yhteydessä tarkoittaa alkemistisen prosessin kautta syntyvää lopputulosta. Tietoisuuden alkemiassa yhdistetään dualistisen elämän kokemukset sellaiseksi uudeksi tietoisuudentilaksi, joka on luonteeltaan jotain ihan muuta kuin yksikään siihen käytetty "raaka-aine". Tämä alkemistinen matka kulkee kärsimysten ja nautintojen, valon ja pimeän välisen taistelun kautta.

Kristus-hahmo löytyy lähes jokaisesta myyttisestä kertomuksesta ja klassisesta sadusta, samoin kuin "anti-Kristus". Kristus vastakohtien yhdistäjänä voi olla olemassa vain sitä kautta, että aikaisemmin joku on luonut nämä vastakohdat luomalla vastakkainasettelun, dualistisuuden, siihen mikä oli alunperin yhtä. Kristinuskossa tätä arkkityyppiä kutsutaan yleensä Saatanaksi tai Luciferiksi.

Muinaisten egyptiläisten mukaan ihmiskunnan äiti ja isä olivat Isis ja Osiris. Heidät erotti toisistaan Osiriksen kateellinen veli Seth (josta nimi Saatana, Satan, uskoakseni juontuu). Hän surmasi Osiriksen, kuten kristityssä versiossa Kain Abelin, minkä seurauksena Osiriksesta tuli kuoleman kuningas ja Isiksestä elämän kuningatar ja samalla syntyi lähtökohta pimeän ja valon väliselle taistelulle. Taistelu päättyy, kun Osiris Isiksen avulla nousee kuolleista uutena aamunkoiton haukkana, Horuksena - egyptiläisenä Kristus-lapsena. 

Onko kristustietoisuudella ja sydäntietoisuudella jotain eroa? Itse näkisin asian niin, että käsite Kristus sisältää myös sen tarinan, sen matkan joka on käyty sydäntietoisuuden saavuttamiseksi. Kristuksen tarina on koko ihmiskunnan tarina. Me kaikki olemme taistelleet vastakohtien maailmassa, kokeneet moneen kertaan väärintekijän ja uhrin, alistajan ja alistetun roolit. Nyt on aika luopua näistä rooleista ja löytää uudestaan se todellinen jumalallinen olemuksemme näiden roolien sisällä.

EGO

Ego samaistetaan nykyään henkisissä piireissä melkeinpä Saatanaan, koska ego vie ihmistä pois sydämestään ja haluaa pitää hänet dualistisessa uhrin tai voittajan todellisuudessa. Käsite ego on saanut tätä kautta sellaisen merkityksen, jota sillä ei välttämättä alunperin ole. Siksi meidän on sovittava, mitä egolla tarkoitetaan.

Jeshuan mukaan ego on se osa ihmisen olemusta, joka määrittelee hänen suhteensa ulkomaailmaan, eli ympäristöönsä ja toisiin ihmisiin. Samalla se on työkalu oman persoonallisuuden ilmaisemiselle. Terve ego tarkoittaa tervettä itsetuntoa, vahvuutta pysyä omassa voimassaan. Heikko tai sairaalloinen ego tekee ihmisestä joko alistujan tai alistajan - toisin sanoen heikon itsetuntonsa kieltäjän tai pönkittäjän. Niinpä myös narsisti on itsetunnoltaan heikko.

Kun asiaa katsotaan näin, on selvää että ego ei ole Saatana, eikä sitä millään tavoin tarvitse tuhota tai hävittää - se on vain parannettava. Mutta itse asiassa sama pätee Saatanaan; palataan tähän kohta. Kun siis ns. "henkistä polkua" kulkevat ihmiset puhuvat egon kuolemasta, he mielestäni tarkoittavat yleensä egon parantumista ja sitä kautta sairaan egon kuolemista. Niin pitkään kun olemme ihmisyksilöitä, me tarvitsemme egoa oman persoonallisen itsemme ilmaisemiseksi. Terve ego on kuitenkin yhteistyössä sydämen kanssa. Tällöin ihminen ilmaisee sydäntietoisuuttaan itsensä ulkopuolelle egonsa kautta ja tällä tavoin sydämen ja egon yhteistyö toimii parhaimmillaan!


HYVÄN JA PAHAN VÄLINEN TAISTELU?

Hyvän ja Pahan välinen taistelu on se, mitä ihmisen dualistisesta kokemuksesta väistämättä seuraa. Eläimet ja muut luonnon olennot eivät tätä kamppailua käy, se on nimenomaan ihmisen taistelu. Kun antilooppi joutuu leijonan saaliiksi, sitä katsovat eläimet eivät näe leijonaa pahana ja antilooppia hyvänä - vaikka meillä ihmisillä olisi taipumus näin ajatella. Niinpä antiloopit eivät aloita taistelua "pahoja leijonia" vastaan. Eivätkä leijonat myöskään taistele antilooppeja vastaan, ne vain tarvitsevat ruokaa elääkseen. Samoin ruuaksi päätyvät kasvit eivät ole niitä syöneen antiloopin uhreja.

Jos Saatana on Jumalan vastakohta, silloin Saatanan tuhoaminen tekisi hänestä alistetun ja Jumalasta alistajan. Kaksinaisuuden taistelu vain jatkuisi. Kuinka monissa myyteissä ja saduissa puhutaankaan pahuuden uudesta noususta sen jälkeen kun se kerran on taltutettu? Tai lohikäärmeestä, jolle kasvaa kaksi uutta päättä yhden katkaistun tilalle?

Vain yksittäiset taistelut päättyvät sitä kautta, että toinen osapuoli voittaa ja toinen häviää. Taistelun jälkeen häviäjä haluaa nousta voittajaksi ja voittaja valmistautuu häviämään seuraavassa taistelussa. Periaatteessa kyse on kuitenkin koko ajan yhdestä taistelusta, jossa voittaja ja häviäjä vuorottelevat. Puhutaan "kostosta" tai "hyvityksestä", mutta nämä perustuvat vain edellisen taistelun asetelmaan. Käytännössä kosto on aina seurausta toisesta kostosta ja johtaa uuteen kostoon, kunnes koko kostoon lakataan uskomasta.

Miten tämä "ikuinen" taistelu sitten päättyy? Oleellista on oivaltaa se, että vastakohdat ovat olemassa toistensa kautta. Valo voidaan havaita vain pimeää vasten ja voittaja voidaan määritellä vain häviäjää vasten. Vastakohdat ovat siis auttamattomasti toisissaan kiinni, ne ovat yhtä.

 

Dualistisessa 3-ulotteisessa maailmassa kaikilla kolikoilla on kaksi puolta, yksipuolista kolikkoa ei ole olemassa. Sen sijaan, että heittäisit kolikon ilmaan ja seuraisit, kumpi puoli jää päällimäiseksi sen pudottua, voit yrittää hahmottaa kolikon kokonaisuutena, jossa kruuna ja klaava ovat koko ajan olemassa - riippumatta siitä kumpi puoli milloinkin näkyy.

Aivan samoin on laita kaikessa kaksinaisuudessa. Aina kun tunnet itsesi voittajaksi, olet samalla häviäjä vaikka näet vain sen voittajan puolen. Samoin aina kun koet hävinneesi, olet myös voittanut. Olet ehkä kokenut, että kun naurat tarpeeksi, se muuttuu lopulta itkuksi ja päinvastoin. Tämä johtuu siitä, että porautuessasi tarpeeksi syvälle kolikkoon, saavut lopulta sen toiselle puolelle. Upotessasi tarpeeksi syvälle pimeään, saavut valoon. Noustessasi tarpeeksi korkealle valoon, päädyt pimeyteen.

Monet meistä ymmärtävät kyllä tämän, mutta silti haaveilemme valon voitosta ja pimeän kukistumisesta. Haluaisimme vain olla onnellisia ja terveitä koko ajan... Unohdamme, että onnellisuuskin on olemassa vain onnettomuutta vasten. Jos saavutat ne elämän olosuhteet, joiden uskot tekevän sinut onnelliseksi, saatat kyllä olla jonkin aikaa onnellinen. Mutta jos nuo olosuhteet pysyvät samana vuodesta toiseen, alat kylläsyä ja lopulta tulet onnettomaksi.

Onnellisuuden sijasta meidän olisi parempi tavoitella Rauhaa. Todellinen sisäinen Rauha tarkoittaa sitä, että hyväksyt aivan kaiken mitä elämässä tapahtuu, myös kivun ja epäonnistumisen - koska tiedät että kivun todellisuus on samalla nautinnon ja ilon todellisuus. Lakkaat taistelemasta epäonnea vastaan.

Yksinkertaisesti taistelu siis päättyy silloin, kun lakkaat taistelemasta ja hyväksyt asiat juuri sellaisena kuin ne ovat. Sitä on sydäntietoisuus.